Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 26. huhtikuuta 2014

Juhlat!

Pussissa lukee "pensastomaatti". Jaa. Minusta tämä on tällainen "Jaakko ja pavunvarsi" -tyyppinen tomaatti tämä 'Bloody Butcher'. Ainakin siis tämä tappaus tässä. Ihan hillitön kasvu. Muut ovat puolet pienempiä, vaikka ne on kylvetty paljon aikaisemmin.

Onkohan tämä jotakin sukua Geraniumin Into-Lianalle? Kasvuvoima on ainakin ihan kunnioitettava.











Riviin järjestyi tänään keltaoksakanukoiden reunus. Vähän orvokkeja joukkoon (ne ovat nuo vihreät läiskät mustassa mullassa). Siistimpää taas.

Sää suosi taas tänään pientä puuhastelua ulkosalla. Tuon reunuksen kanttaus oli päivälle allokoitu puutarhatyö - en todellakaan aio revähdyttää lihaksiani (joiksi aivonikin vielä luen) tässä vaiheessa kevättä liialla hommailulla. Rennosti vaan, yksi juttu kerrallaan.







Nyt se "yksi juttu" ovat kuitenkin mestaruusjuhlat. KULTAA!!!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kesäsää jatkuu

Jos oli Italiassa lämmin, voi vau, mikä pääsiäissää on ollut kotimaassakin. Ihan käsittämättömät kolme päivää. Ja sen tuntee kropassa: talven jälkeen kylmiltään kun kyykkii pihassa kuutisen tuntia per päivä, tässä vaiheessa tarinaa alkaa olla jo melko jäykkänä... Vaan kenpä sitä surisi, puutarhamasennus on toistaiseksi poissa ja tekemisen into lämmittää lihaksia (aurinko vanhoja luita).

Tomaattikuulumiset: viikko venäytti tyypeille pituutta monta senttiä.

Nyt he ovat jo ulkoilleetkin kahtena päivänä!
Olen ennenkin julistanut rakkauttani kanttausrautaan. Se on sitten ihana vempele. Jos siitä hakemalla hakee jotakin heikkoutta, siinä voisi olla säätö, joka ohjaa kanttaamaan pyöreät pyöreiksi (ja suorat viivasuoriksi) eikä näin niinkuin tässä kuvassa. Pyöreähkö. Mutta eikö ole silti siisti!

Pihalla kukitaankin. Kevätkurjenmiekat ovat aina ensimmäiset. Niitä saisi olla merellinen ♥
Kevättähtiä, scilloja, muutama krookus (on niitä tuossa jossakin) ja kevätkaihonkukkaa.
Tämän tuoksupommin sijoitin ovipieleen. Perunanarsissi (englanniksi nimi on jostakin yhtä ihmeellisestä syystä Bridal Crown) sekä helmililjoja (valkoinen White Magic ja sininen Ocean Magic) ilahduttavat tulijoita ja menijöitä.

Oma Piha -lehden lukijalahjana aikanaan saadut kääpiötulppaanit ovat auenneet! Ne ovat kuin tähdenmuotoisia kananmunia :D

Pyörremyrsky Saila kävi tuomassa uuden kirjansa, ja fiineissä vaatteissaan hönkäisi ensimmäisenä keskelle kukkapenkkejä: "Saanko mä vähän kitkeä näitä voikukkia?" Siellä se mennä konttasi, lauleskeli ja näytti nauttivan. Ihanaa, että on yhtä höyrähtänyt ystävä! Kimpassa saimme valtavasti aikaan yhden iltapäivän aikana. Tänään jatkoin samalla vauhdilla; kanttasin kunnon reunat pariin paikkaan, levittelin oksahaketta marjapensaiden alle, kitkin kevätkuntoon yhden ison kukkapenkin ja asettelin mustan penkin paikoilleen terijoensalavien siimekseen. Eka Vekara halusi jo aurinkotuolitkin viritettäväksi etupihalle, ja minä leikittelin ajatuksella virittää riippumattokin omppupuiden väliin.Tuuli ei tänään ollut yhtä lempeä kuin eilen, joten jätin munuaiseni ja virtsatieni vielä rauhaan selkäpuolen viimoilta.

Ihan kamalaa joutua taas siisteihin sisätöihin tämän huikean alun jälkeen. Ehkä pieni tauko voi kuitenkin olla hyväksi, ettei mene heti alussa ylikunnon puolelle ;-)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Se on kaupunki

Rooma ei kuitenkaan ole pelkkiä nähtävyyksiä ja historiaa. Se on elävä kaupunki, jossa asutaan, hengitetään ja eletään arkielämää - sen, minkä turisteilta voidaan.
Tämänkin yhdistelmän takana on joku keskustan asukas, joka on halunnut ikkunoistaan näkyvän jotakin vihreää.








Borghesen puistossa kaksi ylpeää isoisää juoksi tämän yhdistelmän perässä. Herroja en kehdannut kuvata, kuvasin siis lapsenlapsia.
 Piazza Cavour ja "ne tavalliset rauniot", tuossa vain.
Pietarinkirkolle vievä Via della Conciliazione (sovituksen tie) on täynnä kaikenlaista sovitusta hakevia - maallisempaa kukkaronsovitusta ehkä eniten. Siellä myydään melkein kaikkea, mitä mieli voi kuvitella.
Mukava katusoittajakaksikko siirtyi terassilta toiselle - houkutellakseen asiakkaita vai ilahduttaakseen heitä, mene ja tiedä.
Vanhan vallan katu (Via del Governo Vecchio) on saanut seurakseen Italian arjesta kertovan kyltin - toivoneeko Penny Lane edes muutamaa pennosta surkeassa jamassa olevan maan talouteen?
Taloja oli kunnostettu, oltiin kunnostamassa ja suunnniteltiin kunnostusta.
Kyllä kaupungissa silti rahakin liikkuu. Täällä erityisesti. Kun katsoo Espanjalaisilta portailta (jotka on muuten rakennuttanut Ranskan kuningas Ludvig XV päästäkseen niiden yläpäässä olevaan, niinikään ranskalaisten rakentamaan Trinità dei Monti -kirkkoon) Via Condottia reunustavat de luxe -myymälät Diorista ja Pradasta alkaen. Siinä on espanjalaisilla nieleskelemistä - Piazza di Spagna on alunperin nimetty Espanjalaiseksi aukioksi paikalla sijainneen (sijaitsevan) Espanjan katolisen kirkon edustuston johdosta.

Kadunvarren maallista "uskontoa", jonka edessä olisin rähmälläni, jos kehtaisin. Kaikkein mieluiten kanniskelisin myymälän oransseja kasseja selkä vääränä.
Ja tässä toinen unelmoinnin kohde...
Cartieria vastapäätä oli Bvlgarin helyliike, joka vietti 130-vuotisjuhliaan. Huvittelin hetken miettimällä, mitä työkaverit sanoisivat, jos tiistaina pärähtäisin konttorin käytäville tuo kääty kaulassa...
Toki ylläni olisi myös Diorin kevättä.

Trinità dei Monti heijastuu ikkunoista.

Kenkätaivas - ainakin popot leijuivat ihastuttavasti puurimojen varassa. Oivaltava esillepano!
Pinocchio oli suosittu matkamuisto, tai ainakin niitä oli runsaasti tarjolla minikoosta maksiin.

Sympaattinen hahmo!
Kyllä, kaupunki elää myös iltaisin.

Tästä kuvasta saa vähän käsitystä siitä, että city on rakennettu seitsemälle kukkulalle.
Kun Roomasta puhutaan, kirkkoja ei voi ohittaa. Niitä on rakennettu niin paljon, että jokaiselle sadalle metrille mahtuu yksi.

Tämä oli Totuuden suun kirkko, Santa Maria in Cosmedin. Soma pieni kirkko, mutta ei mikään häikäisevä.
Italialaisten oma mopo, Vespa, inspiroi tyylin. Kypärässä on samaa nahanruskeaa kuin Vespan istuimessa.

Näin myös herran, joka suki tyylikkäästi leikattuja, kauniisti aaltoilevia hiuksiaan kau-an ennen kuin hiiiiitaaaaasti laski oman Vespansa kanssa sävy sävyyn sovitetun kypärän päähänsä. Olisihan se ollut dramaattista, jos komeat kutrit olisivat menneet potan sisään epäjärjestyksessä.

Tyyli ennen kaikkea, sano.
Tässä taas tyyliä, jota en ihaillut. Herralla oli lemmikkinä kettu.
Mukavahkoa roomalaista maisemaa Borghesen puistosta. Voisin minä tuotakin ikkunasta katsella.

Tästä ikkunasta katseltiin päivät pääksytysten kohti Colosseumia. Mahtaako maisemaan koskaan kyllästyä? Tuleeko koskaan sellainen tilanne, että ei enää ajattele, mitä ikkunasta näkyy?

Kaunistakin pitää välillä ehostaa. Riemukaari Colosseumin kyljessä oli vissiin puoliksi kunnossa.
Tästä herra kuin herra ymmärtää, että oltiin Tärkeiden Asioiden äärellä. Jos ei malttanut 50 metriä kävellä taivaaseen päästäkseen, saattoi ottaa taksin alle.
Herraintaivas tämäkin.
 Tässä taas muuta taivasta. Cappuccino ja caffe latte.
Olipa ruokakauppa kuinka pieni tahansa, siellä on runsas pastahylly.

Täältä löysin muuten gluteenitonta pastaa - tuote, jota ei ollut tarjolla yhdessäkään ravintolassa, jossa söimme.

On meinaan melkoisen vaikeaa olla vehnän välttelijänä saapasmaassa! Ei pizzaa, ei pastaa, ei leipää. Luojalle kiitos risottoruuista.

Monet hop on, hop off -bussiyhtiöt kilpailivat turistien seteleistä. Me valitsimme tämän, vaikka kaikkialle pääsisi kyllä kävellenkin. Kahden päivän lippu tuli silti hyötykäytetyksi.

Kävellessä näki toisella tavalla enemmän - kuten tämän rakastuneen nuorenparin, jotka hyödynsivät punaiset valot halailemalla ja suutelemalla. Ihania ♥
Hotelli Genova sai tällä toimia matkailijoiden majoittajana - ja asiallisesti toimikin. Ei mitään häikäisevää, mutta kaikin puolin mainio hotelli sekä palvelun että sijainnin (lähellä Termini-rautatieasemaa) puolesta. Vaikka vilkas Via Cavour kulki edestä, meidän huoneemme oli hiljaisemman Via Principe Amedeon puolella eivätkä äänet nukkujia häirinneet. Tosin päivien kävelyt ja ulkoilut olisivat tuudittaneet meidät uneen vaikka olisimme nukkuneet keskellä katua.

Sivukadun varrella oli muuten sympaattinen La Grotta Amatriciana -ravintola, joka todella oli nimensä mukaisesti "luolassa". Sinne laskeuduttiin kohtalaisen jyrkkiä rappusia alas katutasosta lähes huomaamattoman oven takaa, mutta voi, mikä mainio isäntä hyvine keittiöineen sieltä löytyi.

Ruokaongelmattomat seuralaiseni kehuivat kyllä kaikkia aterioitaan - eikä ihme. Kyllähän Italiassa pizzat ja pastat osataan. Koko ateriaa alkupaloineen, eturuokineen, pääruokineen, juustoineen ja jälkiruokineen emme kyenneet pyyhkäisemään kertaakaan läpi - joku raja se on syömiselläkin. Gourmandiystävättäreni koki monta pientä Italia-oivallusta matkan aikana, joten heidän perheessään kokkailtaneen jatkossa pasta-ateriat aivan uudella tavalla. (Kotoiseen oivallukseen suosittelen lämpimästi Saku Tuomisen Aglio & Olio -keittokirjaa. Sieltä löytyy valtava valikoima yksinkertaisia pastareseptejä, joissa on MAKUA.)

Tälläkin käynnillä kaupunki hurmasi. Kuinka ihminen voisikaan olla rakastamatta kaupunkia, jossa on oma nimikkoaukio...?

Hei seuraavaan kertaan!









Vihreä Rooma

Mielessäni Rooma ei ollut vihreä, vaikka olen käynyt siellä nimenomaan keväisin.

Kas, mutta silloin minulla ei vielä itselläni ollut vihreää silmää.

Vanhaan keskustaan ei juuri puutarhoja mahdu, ainakaan maan tasalle. Siksi onkin osattava nostaa katseensa ylös!
Pietarinkirkonkin kyljessä on puutarha. On siellä, kun oikein tarkasti katsoo, tuossa vaaleanruskeassa pätkässä. Katolla.
Tiberin varrella vihersi oikein kunnolla.

 Tässä oli melkein Babylonin riippuvat puutarhat!
Samoin tässä, Piazza Navonalla olevan tupakkakaupan (valikoimaltaan vähän niinkuin italialainen R-kioski) yllä.
Tässä vähän tuuheampi kattopuutarha. Ihan hieman hirvittävät nuo isot valkoiset ruukut - ehkä ovat jeesusteipillä kiinni kaiteessa. Tai muulla pyhällä voimalla, vaikka ei ihan Vatikaanissa ollakaan.
Hemaiseva terassi jossakin päin ydinkeskustaa.
Via Venetolla kasvaa rivi appelsiini- tai muita oranssisitruspuita. Huomaa, että hedelmät ovat maistuneet niin pitkälle kuin pisimpienkään kädet ovat yltäneet.

Via Vittorio Veneto on huikean kaunis kaareutuva katu. Sen kauneuden ovat huomanneet myös hotellinomistajat: kadun varrella on vieri vieressä viiden tähden hotelleja. Herrat silintereissään, livréetakeissaan ja valkoisissa hansikkaissaan lakaisivat jokaisen hulppean oven edessä mattoja ja olivat valmiina auttamaan kaikkia sisään tai ulos tulevia.

Emme uskaltaneet edes haaveilla kurkistavamme ovista...
Borghesen puistossa kukkivat jo ruusut.
Puisto oli ihastuttava roomalaisten kesäolohuone. Siellä elettiin ja nautittiin vihreydestä aivan vilpittömästi.
Tätä vaatimatonta highwayta pitkin ruhtinasperhe Borghesen vieraat ovat ehkä saapuneet "kesämökille".
 Puistossa oli mitä hienoimpia puita, laidasta laitaan!
 Bellisten keskellä kellittiin.
Villa Borghesen kyljessä oli kaunis pieni puutarha.
Joku saattaa tietää tämän ruusun lajinkin. Oli soma ja hempeä kuin pikkutytön kaulakoru!
Villa B:n takapihaa...
 Puistossa on hiekkakenttä, jossa järjestetään toukokuisin esteratsastuskilpailut. Minua kiinnostivat enemmän puut...
 Goethen (todellakin!) patsas seurustelee pahasta säärikarvaongelmasta kärsivän komean havupuun kanssa.
 Ihanaa puistoa silmänkantamattomiin.
Via Veneton kahvilan mallia.

Vihreää näkyi myös Colosseumin suurista ikkuna-aukoista.
Forum Romanumilla kasvoi upea vanha wisteria. Sen muhkea runko ei näy "kaltereiden" takaa, mutta vanha oli köynnös!
Tässä vähän mallia tyylikkäästä väri-ilottelusta pelkällä vihreällä. Etualalla toki sydäntäsärkevän sinisiä kurjenmiekkoja.
Päivä oli niin kirkas, että värejä oli vaikeaa saada toistumaan oikein valokuvassa, ja laiskana en vielä ole käsitellyt kuvia. Tässä oliivipuun alla kukkii tuuhea laventeli.
Matkalla lentokentälle kohtasin talon, josta ystävättäreni totesi: "Tuosta ei varmaan myydä asuntoja kuin puutarhaihmisille."

Saattoi olla oikeassa - talo näytti toiselta puolelta tältä.