Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



lauantai 25. elokuuta 2012

Ingvar ilahtuisi, jos tietäisi

Kyllä lapsen kouluun meno saa aikaan ihmeellisiä asioita. Kuten rahanmenoa.

Ikeaan on kannettu muutamakin kevyt lantti sisään ja kutakuinkin Ranskiksellinen painavia pahvilaatikoita ja kasseja ulos. (Olisittepa nähneet, miten perhe, huonekaluostokset ja viikonlopun ruokakassit laitetaan yhteen sitikkaan. Taitavasti, täytyy sanoa! Ei sitä turhaan ole Tetristä pelattu.) On tullut työpöytää, kirjahyllyä, säilytyskoria, työtuolia, parikymmentä muovilaatikkoa (Legoille; kyllä, niitä ON paljon) ja laatikoille hyllyt... Ja yksi oikein kaunis, tosi korkea kukkamaljakko, johon sain oivallisesti Herra Miehen kihlajaispäivämme johdosta ostamat auringonkukat esille.

Ingvar saattaisi kyllä sen sijaan vähän närästyä, jos tietäisi, että Anttilan Kallen kansallisperintöä on myös tuettu, kun heidän huonekaluparatiisistaan rontattiin taas meille aikuisille sopivia vitriinejä kaksin kappalein. Anteeksi, mutta kun edellisetkin oli sieltä Kallen putiikista ja tarvittiin lisää samanlaisia.

Sitten niitä huonekaluja on koottu kuin legoja, hartaudella, täydellä teholla ja hirveällä hiellä (no, ei legojen rakentamiseen kyllä hikeä niinkään tarvita). Tuumasin jossakin välissä Herra Miehelle, että jos en monessa asiassa ole hyvä, niin kyllä minä kuitenkin legoja ja Ikean huonekaluja osaan rakentaa. Meinasin jo perustaa yhden naisen kokoamisfirman, kunnes tajusin, että iikkea myy kokoamispalveluita itse.

Höh, siinä meni sekin bisnesidea.

Koululaisen ollessa opin äärellä kesälomaileva äiti on kuvitellut puuhaavansa puutarhassa, mutta kilin villat. Mieeejjaksa. Ei huvita, ei kiinnosta, ei kykene. Mulla on edelleen puutarhamasis.

Olen minä silti jotakin saanut aikaiseksi ulkonakin. Aloitin ovipielen isoista kukkaruukuista, joista deletoin puolikuolleet kesäkukat ja korvasin ne syksyisemmällä istutuksella. Kesäasetelmissa oli pari saraa, jotka olivat kutakuinkin osaksi vielä hengissä ja kohtalaisen siedettävän näköisiä, joten ne pääsivät osaksi syysasetelmaa, ja keltalehtiset suikeroalpit kiikutin keltakirjokanukan alle. Suikertakoon siellä. Asetelma jäi vähän vajaaksi, mutta päätin, että saa jäädä. Käyn toisena päivänä etsimässä yhteen nyt tyhjäksi jääneeseen ruukkuun vaikka syyskimikki 'Brunetten', jonka ajattelin sopivan asetelmaan hyvin. Ja sen voisi tuikata sesongin päätteeksi vielä muiden kimikkien seuraan, joten se ei menisi ollenkaan hukkaan.

Portinpielen penkistä poistin osan siitä, mitä en sinne enää halunnut, mutta osa jäi vielä tuumailuun. Harmaakäenkukat lähtivät. Hopeahärkki lähti. Jättipoimulehdet nostin ylös, mutta laitoin ne veteen laastipaljuun, sillä saatan tarvita niitä toisaalla. Etelänruusuruohot lähtivät. Kirjavalehtinen kaukasianmaksaruoho lähti. Kituvat sininadan tupsut siirsin toiseen paikkaan ja annoin niille vielä yhden mahdollisuuden. Lehtoängelmä lähti. Tummakurjenpolvet siirrän pois myöhemmin. Mitä ihmettä tekisin valkotähkälle? Se ei kyllä ole kovin kaunis. Jos olisin saanut kasvin, olisin jo laittanut sen poistuvalle liukuhihnalle, mutta kun noista olen maksanut ihan rahaa jonkun hulluuskohtauksen vallitessa.

Kovin paljon enempää en sitten jaksanut enkä ehtinyt.

Torstaina ajelin puutarhamyymälästä toiseen sen pirskatin kimikin perässä, mutta enpä löytänyt. En sitten mistään. Keravan Muhevainen oli viimeinen kohteeni, ja ihme ja kumma: siellä oli yksi ainokainen taimi. Joka sai kyllä jäädäkin sinne: se maksoi 14,95.

Ostin sitten kaksi ruukkua hurmesilkkiheinää, joka sekin passasi istutusta täydentämään, mutta jonka talvenkestosta tällä tontilla ei ole takuuta. Yritän nyt kuitenkin kaivaa ne talven tullessa johonkin ja pitää kädet kyynärpäitä myöten ristissä.

Saman toimenpiteen saan tehdä puoleen hintaan myytyjen pionien kanssa, joita ostin kaksin kappalein: toinen on valkokukkainen 'Gardenia' (lienee kaimansa veroinen kukkiessaan, ainakin myyntikuva näytti hyvältä!), toinen syvän tumman punainen 'Nippon Beauty'. 'Gardenia' selvinnee hengissä, sen verran hyvään paikkaan sen sain, mutta japanilaisen kaunottaren puolesta pitää olla vähän huolissaan.

Eilen nimittäin jatkoin pitkästä aikaa sen salaisen itämaistyyppisen nurkkauksen parissa sen verran, että istutin sinne ihan vastikään viime huhtikuussa puutarhamessuilta hankkimani 'Buckeye Belle' -pionin ja 'Nippon Beautyn' vierekkäin. Niiden seuraan kolmanneksi aion käydä Muhevaisesta ostamassa vielä jonkun kellertäväkukkaisen pionin. No mitäs olivat niin halpoja. Kolmin kerroin huolta koituu siis tästä istutuksesta, maa oli nimittäin savesta paksua. Kevensin sitä epätoivoissani parilla ämpärillisellä hiekkaa, jonka rosvosin Eka Vekaran hiekkalaatikosta. (Onneksi lapsi ei lue blogiani.) Ehkä yritän tehdä vielä muitakin poppakonsteja aarteideni elinolosuhteiden parantamiseksi ennen kuin talvi tulee, mutta tuossa oli nyt hätäratkaisuna jotakin.

Halpoja olivat Muhevaisella muutamat muutkin perennat: poistokasveja hintaan 1,95. Siinä ei tarvinnut sekunnin murto-osaa miettiä, kun otin kantoon kolme Iris germanicaa: kaksi 'Amsterdamia' ja yhden 'Senlacin'.

Kaivelin ne portinpielen penkin muiden iiristen joukkoon, ja muistin siinä kaivellessani, että istuttamattomien kasvien joukossa on myös kaksi I. g. "L.Leinoa". Toisesta olivat lehdet kokonaan kaikonneet, mutta pienoinen juurakonnykyrä tuntui ihan kovalta, joten painoin sen multaan. Toinen sentään oli oikein topakan ja hyväkuntoisen näköinen. Sille etsin paikan etureunasta, sillä huomasin vasta nyt sitä istuttaessani, että sen lehdissä on aivan ohuenohut valkoinen reunus, ja halusin lehtien pääsevän lähitarkkailuun myöhemminkin. Herramujjee! Googlasin tässä ohimennen kasvia, en nimittäin saadessani tiennyt yhtään, miltä se näyttää. Paitsi että tiesin sittenkin, mutta en muistanut. Raakki oli kuvannut kasvin omaan blogiinsa, ja minä olin jopa kommentoinut kuvaa! Katsokaa siis tätä ja huokaiskaa.

Tänään raahauduin pihalle lähes otsanahkaa rypistämällä, kun intopiitä ei vieläkään puuhaan ollut. Herra Mies oli päättänyt, että tänään raivataan yksi pihan nurkka rikkaruohoista, ja hyvä päätös se olikin. Hän talikoi ja minä harasin multaa. Tai multaa ja multaa: saamarin savikkoa se oli. Voikukkaa ja juolavehnää oli niin, että niillä olisi ruokkinut pienen eläintarhan, jos sellaisia eläimiä on, joille moiset roskat kelpaavat. Eikä me millään saatu kaikkea edes pois; päätimmekin antaa sekaan jääneiden nostaa päänsä pystyyn ja paljastaa itsensä, jotta kitkemistä voisi taas jatkaa.

Jostakin pitäisi nyt sitten vielä saada hirmuinen määrä hiekkaa, jonka seassa on jotakin turvemullan tapaista, jotta miljaaaaardit savikökkäreet saisi taipumaan kasvukelpoiseksi alustaksi. Siihen voisi sitten taas istuttaa jotakin kivaa. Nyt ei voi; hukkuvat kaikki tuohon janttaan, kun paikka on vielä puuvajan rännittömän peltikaton vieressä ja kaikki sadevesi valuu juuri tasan siihen.

Tätä faktaa aikamme hämmästeltyämme tulin siihen tulokseen, että puuvajan seinustalle pitää kaivaa seinän pituinen sadevesisalaojakuoppa. Muuten maa on jatkuvasti yhtä velliä. Tai sitten laittaa katolle ränni ja syöksytorvi ja tönön nurkalle maailman isoin sadevesisaavi. Se ei olisi itse asiassa huono vaihtoehto: lähettyvillä on meidän kasvimaa, jolle vesi olisi vallan tervetullut. Rännittäminen pitäisi vain tehdä yhteistyössä naapurin mummon kanssa, vaja kun on puoleksi hänen ja puoleksi meidän tontilla, eli yhteisomistuksessa.

Kaivuutyömme - eli se savijantta - muuttuikin sitten iltapäivän aikana juuri siksi velliksi, jota se pahimmillaan voi olla. Pyykkipäivän kunniaksi nostin pyyhkeitä ja lakanoita ulos kuivumaan ja lähdimme käymään ruokakaupassa Keravalla. Paluumatkalla satoi aivan hirveästi vettä, mikä ei ulkona pyykkiä kuivattavaa naurattanut yhtään. Ihme kuitenkin tapahtui - tai oli tapahtunut: sata metriä ennen kuin kaarsimme kotipihaan, sade lakkasi. Eikä meillä ollut satanut yhtään!

Minä tyhjensin ostoskasseja kaappeihin ja HM lähti varalta nostamaan pyykkejä sisään. Yhtäkkiä takaovelta kuuluu: "Apuaaaa..." Se sade oli saapunut, eikä mikään ripistely vaan kunnon kaatosade. Siinä ei tyylipisteitä jaettu, kun kiskoimme pyykit narulta ja lähes heittelimme ne ovesta sisään. Kävipä hullun mäihä ajoituksen kanssa! Sen jälkeen vettä tulikin kolmessa tunnissa vajaat 20 milliä. Eli velliä on. Onneksi en pääse katsomaan tuhon jälkiä ennen aamua. Ehkäpä tämä on enne: ajattelin nimittäin, että siitä nurkasta voisi tehdä "suihkulähdepenkin": siirtäisin siihen ritarinkannuksia, siperiankurjenmiekkaa ja ne jättipoimulehdet ainakin. Kevääksi ehkä tähtilaukkoja. Jotain sellaista.

Jos jaksan.

Lopuksi kiitän blogiystävä Pirkkoa, joka omassa Elämää ja elämyksiä -blogissaan oli antanut Talikko ja taikasauvalle pienen huomionosoituksen.

Suloinen!! Kiitos, Pirkko!

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:


1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Lempiblogejani ovat kaikki lukulistallani, joten kerron teille kaikille, että rakastan blogejanne! Ehkäpä kuitenkin nimeän niistä yhden - uusimman: taiteilijatar Ranskasta kirjoittaa omassa Maalarin blogissaan. Linkki ohessa; taiteen ystävät, käykää tutustumassa!

Ja viimeisimpänä salapoliisityön tulos. Olemme pohtineet, mikä jehveli käy järsimässä maahan pudonneita omenoitamme. Kerran Herra Mies sai jehvelin kiinni itse teossa. Omenalla täytettyä riistaa olisi tässä halukkaalle tarjolla, olkaa hyvä.





maanantai 20. elokuuta 2012

Katri Helenan "Kesän lapsi"

"Mä odotellut oon niin monen monta päivää. Nyt kesäloma on, en tunne surun häivää..."

Vaikka on tässä pieni suru pukkaamassa puseroon, kun loma lähestyy loppuaan. Viimeinen viikko alkaa puolen tunnin päästä.

Tapahtunut tähän mennessä: en muista. Hirveästi. Käyty Linnanmäellä ja Särkänniemessä. Laitteissa ei jaksanutkaan enää pyöriä niinkuin aiempina vuosina. Surtu sitä, että on tultu vanhaksi. Ehkä. Tai sitten vain väsytti.

Särkänniemessä oli Vihaisia Lintuja. Ei oltu niin vaikuttuneita kuin olisi voinut. Possuja siellä ja lintuja täällä, mutta ei mitään tuiki-ihmeellistä. Taikajoella veneiltiin, mikä oli ehkä puiston paras osuus: kivoja istutuksia!

 

Delfiinit olivat myös aivan superhienoja. Ehkäpä NE olivatkin reissun hienointa antia. Voi, miten innoissaan ja antaumuksella ne leikkivät, ja esiintyivät! Paitsi sitten, kun ei enää huvittanut. Oli hienoa huomata, että eläimiä ei stressattu: esiintyjäihmiset jättivät areenan toviksi, kun näkivät, ettei pyrstöllisille puuha maittanut, ja antoivat eläinten olla ihan rauhassa viitisen minuuttia. Kun he palasivat takaisin, Delfi, Leevi ja Eevertti jatkoivat esitystä kuin taukoa ei olisi ollutkaan.
Pojat pelasivat välillä myös koripalloa :D
Eka Vekara - meidän vanhempien lailla - ihastui hotelli Villan huoneeseen. Sänky oli kuulemma maailman ihanin, ja se olisi pitänyt ottaa mukaan. Järkytys oli raju, kun poika tajusi, että me ollaan huoneessa vain yksi yö...

Jos Tampereella pitää jossakin majoittua, ilvekset ja tammerit ovat kyllä saaneet uudistetusta Villasta kovan kilpailijan. Oikein viehättävä ja rustiikki, mutta silti moderni hotelli.

Peukutan, vaikka en naamakirjassa olekaan.
Menomatkalla ajoimme Hämeenlinnan ohi. Paluumatkalla totesimme, että eihän meillä ole mihinkään kiire: ei mennä ohi! Otimme siis linnaseikkailun ex tempore ohjelmaamme, ja kyllä kannatti. Linna oli tosi upea kokemus.
Tässä äiti ryhtyi haaveilemaan linnanrouvan urasta. "Tässä se sit järjestäis hienoja päivällisiä, ja hoviväki kantaisi ruokaa pöytään."

Goottilaiset kaaret ovat aina puhutelleet. Ihanat olivat täälläkin.


Mitäs muuta lomalla on tapahtunut? On löydetty Vantaalla sijaitseva Kierrätyskeskus, jonka uumeniin autotallista arkeologisten kaivausten tuloksena löydettyjä "aarteita" on kiikutettu Ranskiksen renkaat vonkuen.

On lopultakin päästy uusien perunoiden makuun. Ensin syötiin viime kesältä pottumaahan jääneiden 'Blue congojen' ja 'Timojen' jälkeläiset hyvällä halulla - ylivuotiset perunat maistuvat edelleen perunoilta! - ja sitten herkuteltiin oheisilla pikkunakeilla, jotka lajikelappu nimesi 'Cherieksi'. Ihan ovat nimensä veroisia!
Puutarhassa loppukesää somistaa muun muassa kerrattu kurjenpolvi 'Double jewel', joka olikin vähän vähemmän kerrattu kuin kuvittelin, mutta yksi jalokivi joka tapauksessa!
Lumikärhö kukkii myös ihan vimmatusti. Se on kyllä aika uskomaton tapaus: sain sen kirjekuoressa puutarhatuttavalta Porin suunnalta, ja vaikka en uskonut lainkaan sen mahdollisuuksiin, yltiöpäisen optimismin vallassa laitoin sen maahan.

Seuraavana keväänä odottelin ja odottelin ja odottelin... ja odottelin... ja odottelin... ja lopulta julistiin sen kuolleeksi.

Sitten se alkoi kasvaa. Ja on kasvanut siitä lähtien.
Tätä näkyä en kyllä ole kovasti odottanut näin keskellä kesälomaani, mutta pakko se on todeta, että pihlajanmarjat punertuvat.
Nyt sitten päät kallelleen. Jostakin syystä ohjelma ei hyväksy kahta seuraavaa kuvaa kuin vaakasuunnassa. Ensin kallistus oikealle:

Tässä on aivan fantastisen upea, häikäisevän kaunis ja sydäntäsykähdyttävän ihana hollanninkurjenmiekka 'Rusty Beauty'. Voiko kauniimpaa kukkaa olla???

Ja sitten kallistus vasemmalle: jalokärhö Mrs. Cholmondeley jaksoi punnertaa yhden huikeansinisen kukan. Ehkä ensi vuonna enemmän. Yksikin ilahdutti!
Siinä olikin kaikki, mihin puutarhuri on viime viikkoina kyennyt. Meillä on nimittäin oltu Suurien Asioiden äärellä: Eka Vekara on aloittanut koulun. Siitä on riittänyt jännitystä päivin, öin (lähes kirjaimellisesti: EV pelkää nykyään nukahtaa yksin), ja elämää on koitettu asemoida kaikille perheenjäsenille sopivaan moodiin. Are we there yet? No ei aivan, mutta ehkä tästä vielä punnerretaan...

Huomenna yritän punnertaa myös puutarhaan. Siellä kun alkaa olla aika ruman näköistä. Ei puhettakaan siitä, että piha olisi nautinto. Tai kelpaisi Avoimiin puutarhoihin. Ehei. Pihani on puutarhojen Pohjois-Korea: ei vieraita meille, kiitos! 

"Tosi kaunis" sini-valko-lime-violetti takapihan penkki. Se, joka on vielä alkukesästä oikeasti ihana.
"Rakkauven penkki", jossa ei kyllä kukoista kuin väriminttu 'Aquarius'. Jos sekään.
Aidanvieruspenkki, jonka kasvillisuudesta ei ota enää rusakkokaan tolkkua.
Ja vitseistä suurin: portinpielen penkki, jonka uumeniin on hautautunut muun muassa yksi mongolianvaahtera. On se siellä, vaikka ei uskoisi. "Siellä" on vain aika paljon kaikkea muutakin.

Huomenna, jos jumala suo, on meidän kasviemme armorikas kuolinpäivä. Nyt lähtee kaikki se, joka on milloin mistäkin hankittu tai saatu, mutta johon rakkaussuhde on jäänyt syntymättä. Tai joihin on jonkinlainen auttava tunneside, mutta jotka vain ovat meillä väärässä puutarhassa. Yksi esimerkki rehottaa vaaleana viereisessä kuvassa. Harmaakäenkukka on minusta jotenkin äärettömän hieno kasvi, mutta en kertakaikkiaan löydä sille meiltä paikkaa. Ehkä kerään varalta siitä siemeniä talteen ja ripottelen niitä sitten sinne, mihin kasvi lopulta tuntuu sopivan kuin nenä päähän, jos sellainen paikka löytyy. Muita hankalia ovat vaikkapa mäkimeirami, jalopähkämö, lehtoängelmä, merikohokki, värililjat, valkotähkä ja tummakurjenpolvi.
Puhumattakaan kaikista niistä rikkaruohoista, jotka asuvat meillä.

Voi että. Puutarhanhoito voi joskus - usein - olla pelkkää rumuuden ja epäjärjestyksen taklaamista.

Uusia istutusalueita pitäisi pihalle keksiä. Ja laajentaa entisiä. Tämä kesä on ollut koleudestaan huolimatta varsinainen puutarhan runsaudensarvi: kaikki on kasvanut lähes yli äyräidensä.

Ensi viikolla kitketään, jaetaan, laajennetaan ja kantataan. Ellei sada, kuten juuri nyt kuuluu tekevän. Siinä tapauksessa syyslannoitetaan.

"Aa kesän lapsi kun oon.
Aa villi luonteeni on.
Aa kesän lapsi mä oon.
Aa poissa huoleni on."

Oliskin. Huokaus.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Valokuvia isolla kameralla

Tämän tytön kesäloma on alkanutkin melkoisella rytinällä. Täällä on ukkostanut niin, että pois tieltä. Salama(valo)t ovat välkkyneet taukoamatta parin yön ajan, ja tänään välähteli jo päivälläkin.

Ja vettä on tullut monta milliä aivan lyhyessä ajassa, kunnes sade on taas ihmeellisesti tauonnut kuin veitsellä leikaten. Paikka paikoin on saattanut melkein jalkaa vaihtamalla seistä sateessa tai auringonpaisteessa. Tässä sataa, tässä ei. Tässä sataa, tässä ei.

Ukkonen ja salamat ovat minusta äärettömän kiehtovia. Ensimmäisenä ukkosyönä katselin välähtelyä aikani ennen nukkumaan vetäytymistäni, ja Herra Mies kertoi aamulla, että sen jälkeen se vasta oli alkanut kunnolla. Annoin kyllä siippaparalle huutia: "Miksi et herättänyt mua katsomaan sitä!!!!" Seuraavana yönä kukuin sitten hereillä melko pitkään ja kipitin kamera kädessä ikkunasta toiseen yrittäen saalistaa salamannopeaa (hehheh).

Kamerassa oli kymmeniä kuvia ei-mistään, mutta onneksi kaksi osumaakin.

Aina, kun ukkonen oikein jytisee, minun tekee mieli katsoa amerikkalainen "Twister" -elokuva, missä Helen Hunt ja Bill Paxton jahtaavat pyörremyrskyjä. Voisin hyvin kuvitella itseni ajamassa hullun lailla ympäri Etelä-Suomea ukkosmyrskyjen perässä :-D

Kesken hyvän ukkosen alkoi yhtäkkiä tuulla ja sataa aivan hirveästi. Ehdin ihan oikeasti ajatella, että kas, sieltäpä se pyörremyrsky sitten...
Kuva on ymmärtääkseni kohtalaisen tarkka, mutta maisema ei!

Hyvänä päivänä pääsimme kuitenkin nauttimaan myös siitä. Ystävät keräsivät ison joukkion kasaan ja lähdimme päiväretkelle Espooseen, Helsingin kaupungin omistamalle Luukin ulkoilualueelle. Ihana päivä, ihana paikka, ihana reissu!

Vesi vain oli hiiskatin kylmää...

Täällä sen sijaan oli kuuma! Vierailimme Hyvinkäällä, Suomen rautatiemuseossa, ihailemassa vanhoja vetureita ja vaunuja.


Supersympaattinen postivaunu hienoine koristeineen.

Keisarin junan sisustusta.

Nykyajan linssiluteet näkyvissä...
Iso oli veturi, kun 129,2-senttinen (juuri käytiin kouluterveydenhoitajalla se tarkistusmittaamassa) Eka Vekara sai vasemmasta ikkunasta näkyviin vain kätensä!
Ei ole EU tai muukaan instanssi saanut standardoiduksi maailman rautateitä. Tuossa on leveyksiä idästä länteen ja pohjoisesta eteläään. Suomen raiteet taisivat olla leveyttä numero kuusi.
 Ennen sitä sentään mainostettiin tyylillä.
Melkein jo unohdin, että tämä on puutarhablogi. Asiaan siis:

Nelly Moser on tänä vuonna tehnyt jo viisi-kuusi kukkaa koristeomenapuun uumeniin. Se parantaa kuin sika juoksuaan: viime vuonna kukkia oli kolme.

Tuuhea se silti on; ehkäpä omenapuu on sille kaikesta huolimatta liian varjoisa paikka tuottaa kukkia. Harmi!
Nellyn "significant other", herra 'Westerplatte' (mieltäisin sen ehdottomasti ennemmin herraksi kuin rouvaksi) sen sijaan kukki ihan vimmatusti. Tai kukkii se edelleen, mutta ei ehkä enää tässä kuosissaan. Tukena on pystyyn kuollut syreeni.

Ajattelin ennen loman alkua, että kykkisin puutarhassa harva se hetki, mutta mitä vielä. En ole vielä saanut edes multaa kynsieni alle. Huomispäiväkin menee ihan muissa puuhissa, ja viikonloppuna perhe Intopii suuntaa Tampereelle, Särkänniemeen, Särkänniemeen (kävimme eilen jo harjoituskeikan Lintsillä), joten perjantaina, jos säidenhaltia suo, voisin yrittää tehdä jotain.

Lopuksi umpinaisellinen lyhykäinen kertomus: kävin tänään pukeutumisneuvojan luona katselemassa, mitä tuikituntematon ihminen osaisi minulle ehdottaa myymälänsä vaatevalikoimasta. Olen nimittäin maailman surkein vaatteiden ostaja, enkä edes pidä koko puuhasta. Mieluiten ulkoistaisin puuhan kokonaan jollekulle muulle.

Herranjestas sentään! Kyllä on ihmisellä ammattitaito kohdallaan. Vaikka olin ajatellut pysyä tiukkana ja valita vain muutaman hyvän, jos jotakin löytyy, tulin kotiin ison kassillisen kera. Konkurssi koitti, sillä rahaa meni, mutta vaatteita tuli kyllä niin paljon, että lopultakin voin jättää sanomatta sen klassisen "minulla ei ole mitään päällepantavaa". Noista tamineista yhdistelen vaikka uuden version joka päivälle seuraavien päivien ajan :-D! Loistavasti neuvoja osasi tuoda tarjolle vaatteita, joita todella voi yhdistää monella eri tavalla. Olen aivan vaikuttunut. Ehkäpä ulkoistan jatkossa vaatehankintani hänelle ;-)

Vaikka muuten olen verraten aikaansaava ja kätevä, vaatteiden hankkiminen on kyllä... voihyvänenaikasentään. Inhottavaa puuhaa. Luojalle kiitos ammatti-ihmisistä siinäkin asiassa.