Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



torstai 29. maaliskuuta 2012

It´s all coming back to me now...

Heräsinpä tässä eräänä aamuna, olisiko ollut sunnuntai. Katsoin ikkunasta ulos, ja sanoin "Oho!"

Heräsipä siippa hieman myöhemmin. Katsoi ikkunasta ulos, ja sanoi "Oho!"

Huomaahan 20 vuoden yhteisen historian ;-)

Sokerikuorrutettu harmaapihtamme. Se on sitten kaunis puu. Ja kasvanut viiden vuoden aikana valtavasti.

Tästä on yksi huopatossutyyppi mennyt aamulla hakemaan lehteä postilaatikosta. Tuon verran lunta tuli. Luojan kiitos se suli pois saman päivän aikana. Muuten olis hermo mennyt.

Ystävättäreni kertoi lukeneensa jostakin lehdestä kirjoituksen, jossa nainen kirosi kevään inhottavimpana vuodenaikana. ??? Koska se on niin epäluotettava. Yhdyn mielipiteeseen!! Minusta meitä puutarhuroijia ei VOI  kiusata tällä entten-tentten-teelikamenttten -mentaliteetilla. Se joko on kevät tai sitten se ei ole. Mielummin on. Kiitos.


Kevättä löytyy sentään jostakin. Sailalta saatu palmusara ojentelee jo joitakin vihreitä. Eikö ole aivan lumoavan mehevän näköistä!
Täällä ainakin otetaan kevään yrittelystä kaikki ilo irti. Helmililjat ovat suorastaan riehaantuneet kasvamaan. Ihanaa!! Niitä saisi ihmisellä olla vaikka koko piha täynnä. Onneksi lisääntyvät myös siemenistä!
Lumikellot sen sijaan eivät, vaikka niitäkin ottaisin pihalleni joka puolelle. Nämä ovat kerrattuja, nimi ei juuri nyt tule mieleen (pitäisiköhän siis panostaa siihen listaan / nimikyltteihin?).

Tuosta tuli mieleen, että vaikka en muuten niin perusta mistään koriste-esineistä tai sellaisesta, ehkäpä voisin koristaa pihaani ihanilla, esteettisillä kasvien nimikylteillä. Eiväthän ne ole koriste-esineitä, vaan niilläkin on ihan oikea funktio. Hmm... mitähän Helsingin messuilla onkaan tarjolla tänä vuonna? Entä Tukholmassa? *laittaa mietintämyssyn päähän* Pitänee kurkistaa Elsan lempituolinkin tarjonta ;-) (Jösses, siellä on kevätale!)


Minustapa tulee isona ihana ritarinkannus!

Näitä kasvien kevään ensi-ilmentymiä en kyllästy katselemaan. Ne ovat niin toivoa ja lumoa täynnä, että pois alta! Kasvun ihme. Sitä ne todella ovat <3 (mistä sen oikean sydämen saa tehdyksi??)


Tässä iiris-suvun keskimmäiset jäsenet, pikkukurjenmiekat, aloittelevat. Tosin olen aivan vakuuttunut siitä, että nämä ovat tällaisia myös lumen alla. Eivät ne muuten ehtisi tuollaisia lehtiä kasvattaa tässä ajassa.

Tästä penkistä pitäisi touko-kesäkuussa löytyä kahden eri värisiä kukkia. Saa nähdä!

Pikkuhiljaa muutkin piha-asukkaat palailevat mieleen. Tuossa vieressä on heucheroita, jaloangervoa, purppuramaksaruohoa, valkomaksaruohoa, tuoksukurjenpolvea, astrantiaa... ja onpa lähettyville piilotettu tulppaaninsipuleitakin. Voi, minun kaikki rakkaani...!

Ihmisrakas vietti vastikään syntymäpäiviään. Meillä ollaan sillä tavalla omatoimisia, että ostetaan itse omat synttärileivokset (koska minun reittini varrelle ei osu yhtään baagelseriaa, mutta hänellä osuu useampia).

Kieseleffin basaarissa Helsingin keskustassa sijaitsee Patisserie Teemu & Markus, josta on tullut suosikkimme. Kun käytte kurkistamassa herrojen sivut, ymmärtänette, miksi. Leivokset ovat täydellisiä taideteoksia sekä silmälle että makuaisteille. Aaahhh... vaikka en muuten juuri makean päälle ymmärrä, TÄMÄN ymmärrän.

Sitruunaruoholla maustettu valkosuklaaleivos passionhedelmäkreemiä. To die for!

Kun ihminen osaisi - ja voisi - luoda jotakin tuollaista omalle pihalleen. Täydellisesti yhteensopivia yhdistelmiä, joita voisi katsella vaikka kuinka kauan. Tänä kesänä ajattelin saada aikaan muhkeutta. Mikä minun sanastossani tarkoittaa sitä, että enemmän on... enemmän. Samaa kasvia saisi olla vaikka seitsemän. Tai yhdeksän (olen uskollinen Alan T:n parittomalle määrittelylle). Eikä kolme, kuten minulla nuukalla tuppaa olemaan.

Taitaa alkaa massankasvatuskesä.


Muoks: pitäisiköhän minun lukea omaa blogiani ennen kuin alan kirjoittaa? Tänne on taas tullut uusi lukija! Tiina: lämpimästi tervetuloa!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Haaste on heitetty!


ansa Piha ja piennar -blogista antoi Talikko ja taikasauvalle oheisen kauniin tunnustuksen - kiitos! Tunnustukseen liittyy haaste kertoa itsestään seitsemän satunnaista faktaa. Tämä onkin minulle todellinen haaste, ja siitä syntyy ensimmäinen fakta:
1. En erityisemmin tykkää puhua itsestäni. Jos minusta haluaa tietää OIKEASTI jotakin, sitä pitää kaivaa talikolla. Tai taikasauvalla. Ja kärsivällisyydellä.
2. Olen intohimoinen Kärppä-fani. Ikuisesti. Jos kuuna kullan valakiana tatuoisin itseeni jotakin, se olisi Kärppä.
3. En erityisesti pidä suklaasta. No, valkoisesta suklaasta joo, mutta muuten en. Jos jotakin makeaa pitää valita, se on marmeladi - varsinkin vihreät kuulat - tai toffee / kermakaramelli. Omarit on ihan parhaita! (Lasketaanko salmiakki makeaksi?)
4. En kyllästy ihastelemaan jugend-tyyliä tai 50-luvun huonekaluja.
5. Rakastan harmaata väriä. Harmaa on minun mustani. Kunhan se on puhdasta "valkoisella laimennettua mustaa", ei sini-, ruskean-, violetin tai vihreänharmaata.
6. Pidän autolla ajamista äärettömän mukavana puuhana.
7. Yksi mielipaikoistani ovat lentokentät. Ne ovat kuin "välitiloja". Olen tullut jostakin ja menossa jonnekin, mutta sillä hetkellä en ole missään.

Keskustelu on avattu :-)

Niin tylsä ihminen olen, etten osaa tätäkään haastetta siirtää eteenpäin muille kuin lukemilleni blogeille. Saa ottaa haasteen vastaan ken haluaa!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Mistä rakkaus alkoi?

Saila jakoi Saaripalstallaan Talikko & Taikasauvalle tunnustuksen seuraavin saatesanoin: "... Intopii on vähän samanlainen erikoisuuksien keräilijäpöhkö kuin minäkin, paitsi ehkä vielä pöhkömpi..."

Juu. Juuri sitä(kin) minä olen. En tyydy aivan tavanomaiseen, vaan kasvissa ekstrabonusta on aina joku juju. Ja tuo keräilijäominaisuus on vähän hankalakin, kun piha tuppaa täyttymään vain muutamasta sitä tai parista tätä, kun kokonaisuus olisi huomattavasti herkullisempi, jos sitä tai tätä olisi kerralla runsaasti.

Tunnustuksen saajan tulee kiitosten lisäksi vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?


2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?

Eli ihan tuollaisia vasemmalla kädellä vastattavia kysymyksiä... Onneksi olen vasenkätinen. Tässä tulee:

Puutarhainnostus syntyi pikkuhiljaa. Ennen kuin minulla oli oma piha - rivitalossa tuossa tuonnempana - kasvattelin keskinkertaisen kiinnostuneesti huonekasveja. Jostakin ihme kipinästä siirryin rivitalon asukkina hankkimaan ja hoitamaan kasveja sille pienelle pläntille, joka kolmiomme etuoven ulkopuolella sijaitsi. Sillekin pihalle ehdin hankkia jos minkälaista kasvavaa, osa jäi henkiin ja osa meni manan majoille niinä seitsemänä vuotena, jotka piha oli meidän. Eron hetkellä teki mieli kaivaa osa kasveista mukaan, mutta muutto oli marras-joulukuun vaihteessa, joten se oli vähän hankalaa. Nyt en enää edes juuri muista, mitä siellä kasvoi. (Pitäisikin keväämmällä käydä "vakoilureissulla...")

Puutarhablogia edelsi monivuotinen seurustelu puutarhaystävien kanssa Puutarha.net -keskustelupalstalla. Totuin siis siellä kirjoittamaan yhtä sun toista tästä hörhöilystä. Ajatus blogista lähti kypsymään vähitellen, mutta - uskokaa tai älkää - uskallus puuttui. Mietin tosi pitkään, haluanko kirjoittaa julkisesti niin toisella tapaa kuin keskustelupalstalla (kommentti tuonne, kysymys tänne). Kaikesta tästä vuodatuksesta huolimatta olen nimittäin tosi haluton puhumaan itsestäni. Lopullisen sinetin blogin perustaminen sai sydämellisestä, ihanasta, hienosta Julia ja Julie -elokuvasta, jossa leffan Julie ryhtyi kokkaamaan läpi amerikkalaisen tv-kokkiesikuva Julia Childin keittokirjaa ja alkoi pitää blogia siitä. Päätin, että bloggaan asiasta, eli puutarhasta, en muusta. (Kuten pitkään mukana olleet, tai uudetkin, jos ovat tehneet retkeä muinaismuistoihin eli vuoden taakse, tietävät, mukaan on tullut myös toinen suuri rakkaus eli joulu, täyttämään talvisesongin hiljaisuutta pääasian äärellä.) Kuten Julie, olin haltioissani ensimmäisistä lukijoistani, mutta olen yhä lapsellisen innostunut nähdessäni, että täällä on käynyt joku jättämässä merkin käynnistään tai jopa liittynyt lukijoiden joukkoon. Kirjoitan JOILLEKIN!! Eläville ihmisille! Wau.

Erikoisin, ihmeellisin, jne jne. kasvi. Eksoottisimmat (lue: arimmat) ovat ehkä samettisumakki, joka käy parhaillaan läpi ensimmäistä talveaan ulkona, ja tumman purppurainen mustaselja 'Black lace', jota joskus muistan suojata talveksi ja joskus en. Se pysyttelee hengissä, mutta ei kuki oksien palelluttua aina tyveä myöten. Voi siellä muutakin olla, mutta nuo tulivat mieleen. Kauneimpia mielestäni ovat kaikki kurjenmiekat, pienimmästä kevätkukkijasta suurimpaan tarhakurjenmiekankukkaan. Rakastan niitä. Ihan todella. Sen ihmeellisemmän täydellisiä kukkia ei minulle ole olemassa. Valtava tunnearvo liittyy ensimmäisenä äitienpäivänäni saamaani rusokirsikkaan (vaikka sen alkuperäisen perikin hukka saman tien ja nyt pihalla kasvaa parempikuntoinen versio). Jos tästä joskus muutamme, siitä luopuminen tulee olemaan vaikeaa. Myös toinen äitienpäivälahja, 'Moskovan kaunotar' -syreeni on todella rakas! Tunnearvoa on lisäksi kaikilla niillä kasveilla, jotka olen vuosien varrella taimivaihdoissa vaihtanut tai saanut Puutarha.netin puutarhaystäviltä. Niillä kaikilla on antajansa kasvot, ja niistä muistan ystäviäni eri puolella Suomea. Harvinaisuuksia? Niitä minulla ei taida olla. Siis jos puhutaan todellisista harvinaisuuksista. Ehkä ihan joka pihalla ei ole tätä(kään) määrää kirjavalehtisiä kasveja, joten osa niistä voi tuntua vähän harvinaisemmilta jonkun mielestä. Mitään ulkomaaneläviä tai supererikoisuuksia täällä ei kuitenkaan ole.

Ja tästä päästäänkin puutarhafilosofiaani, joka on: "Mikä täällä ei paapomatta menesty, joutaa olla menestymättä." En siis jaksa paijata ja hoivata ja hyysätä (kas, siksi se seljakin jää yleensä suojaamatta) ihan hirveitä määriä. Sumakin suojasin täksi talveksi, mutta kovin suurta ponnistelua vaativia kasveja en pihalleni halua. Vaikka rakastan puutarhassa puuhastelua, haluan voida siitäkin vain nauttia, enkä raataa henkinen raippa selässä viuhuen. Tosin sekään tunne ei ole vieras; aina sitä jossakin vaiheessa kesää vähän pakottaa itsensä liikkeelle. Puutarhailuni olemukseen kai kuuluu myös se, että pihalla mielummin teen kuin lepään. En oikein osaa olla ja nauttia vain; johtuneeko siitä, että vieläkään pihassani ei silmä lepää :-D Ihastelisin kyllä mielelläni, ja teenkin sen jokapäiväisillä pyllötyskierroksillani, mutta ihastelu keskittyy silloin aina johonkin yksittäiseen ilontuojaan ennemmin kuin kokonaisuuksien tarkasteluun. Mikä on kyllä luontoni vastaista: muutoin elämässä olen ehdottomasti ennemmin kokonaisuuksia katseleva kuin yksityiskohtiin takertuva.

Kun tässä selasin vielä vastauksiani, pysähdyin kohtaan "Voi siellä muutakin olla, mutta nuo tulivat mieleen". Tämä nimittäin oli alunperin aihe, minkä vuoksi avasin blogin tänään. Piti kirjoittamani aiheesta Veretseisauttava puutarhadementia. Olen viime päivinä selannut taimiluetteloita ja -verkkokauppoja, mutta mitään en ole päättänyt ostaa. Huomaan koko ajan miettiväni, että mitähän ihmettä siellä pihalla olikaan...? Voitteko kuvitella: minä en muista, mitä tuolla ulkona kasvaa. En kuollaksenikaan saa päähäni, onko jossakin aukkoja, tarvitaanko täytettä vai laajennusko olisi tarpeen (eiku sen mä tiedän muistamattakin: AINA voi laajentaa).

Voisiko lumi ystävällisesti sulaa nyt jo pois, että pääsisin laskemaan lampaat ja ehkä lopultakin myös listaamaan ne (jotta dementia ei niin vaivaisi ensi talvena). Jospa täällä ensi keväänä näkyy naapurien iloksi jotakin aivan uutta: pyllöttävä puutarhuri pyörii pihalla raahaten kannettavaa tietokonetta mukanaan ja näpytellen siihen listaa kasveistaan...

Blogitunnustus tulisi jakaa eteenpäin viidelle blogille. Minun ongelmani on sama kuin viimeksi: luen itse niin harvoja blogeja, että saan antaa kiitosta aina samoille tahoille. He kaikki löytyvät tuosta vierestä <3

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Mauri(l)aisten maa.

Meidän huushollissa varmin kevään merkki on se, että talomme muuttuu mauriaisten maaksi. Nämä eivät siis ole maureja, muinaisia Afrikan pohjoisosan pitkiä tummia ihmisiä, vaan parsinneulan silmän kokoisia mustia pirulaisia, jotka marssivat tehokkaina armeijoina sisään ulkoseinien pienimmistäkin koloista nauttimaan meidän vaivalla aikaansaamasta lämmöstä (rahat sähkölämmitykseen tienataan hiki hatussa ja puulämmityksen eteen huhkitaan sitten kantamalla puita vajasta sisään...). Toistaiseksi en onneksi ole löytänyt yhtään murkkua meidän ruokien kimpusta, ainoastaan eteisen lattialta, kodinhoitohuoneen lattialta, keittiön lattialta, pesuhuoneen lattialta, keittiön työtasolta ja - tiskikoneen luukun ympäriltä.

Suoritimme huomattavan myrkynsirotteluoperaation, pyyhimme puhdistusaineella kaikki mahdolliset pinnat, mihin ne suinkin olisivat voineet jättää "sokerivanojaan" ja salapoliisityönä selvitimme lopulta tämänhetkisen marssirintaman lähtöpisteen. Tulevat kehvelit tiskikoneen päällisen ja työtason välisestä millin kokoisesta kolosta. Mitenkäs sen myrkytät, kysyn vaan? Taitaa olla parempi kiskoa kone ulos kolostaan ja katsoa, mitä sen alla / takana on. Yäk.

Nyt ei taas auta kuin ottaa vihikoiramainen nöyrä, nenä maata viistävä asento siihen saakka, että maa sulaa. Tai asento tulee itse asiassa ihan automaattisesti ensimmäisten murkkuhavaintojen jälkeen. Vieraatkin ihmettelevät pälyilyämme, kunnes selitämme, että vieraan vallan edustajat yrittävät vallata maamme ja talomme. (Maat ovat jo valitettavasti mennyttä, sen huomaa kesällä, mutta taloamme ne eivät saa!!)

Riivattu, että ottaa päähän. Harmitusta lieventää vain viherrys ikkunoilla: kylvöt ovat itäneet oikein pontevasti! Heinäkasveja tulee, basilikaa tulee, tomaatit ovat jo komeasti sirkkalehdellä. Akileijat ovat juuri murtautuneet ulos siemenkoteloistaan, samoin jotakin näyttää tulevan ulos oregano- ja sitruunaruohopurkeista. Haa!! Vain muutama koristeheinä ja ruohosipuli piilottelevat vielä mullan seassa. Kiire ei onneksi vielä ole, vaikka tämä viikonloppu onkin ansiokkaasti huvettanut lumikasoja. Ensi viikoksikin on luvattu plussaa, mutta se jonkin hetken ennuste jopa kymmenen asteen lämpötiloista onkin kadonnut kuin tuhka voimakkaaseen luoteistuuleen. Huoks...

Taimien postimyyntikuvastojen ja puutarhalehtien voimin minä porskutan kohti lumetonta kautta. Kynä piirtää rasteja ja ympyröitä toinen toistaan ihanampien kasvien tuotetietojen kohdalle, kunnes realiteetti-reetta nousee pintaan: "Ei ole mitään järkeä tilata kasveja, kun et yhtään muista, mihin kohtaan edes tarvitset niitä lisää tai mihin niitä ylipäätään mahtuu." ja "Ei hyvänen aika, yhteissumma huitelee kolmattasataa. Ota nyt järki käteen, hyvä ihminen!" ja vielä "Kohtahan ne ovat kaikki puutarhamessutkin, eikös sitä voisi odottaa sinne saakka ja ostaa sieltä?" Tuosta viimeisestä nousee hymy: muistin viimevuotisten Tukholman messujen saaliin ja miten ne saivat maan sulamiseen saakka paraatipaikat meidän etukuistin aurinkoisten ikkunoiden ääreltä. Siitä niitä oli kiva ihastella aina ulos mennessä ja sisään tullessa; niinkuin olisi ollut minipuutarha sisällä.

Sorruin minä värililjapussukoihin Tuusulan Kodin Terrassa yhtenä päivänä. Olin urhea ja sankarillinen ja ostin vain kaksi pussia. Toisessa oli viisi kappaletta 'Oriental Dizzyjä' ja toisessa viisi 'Black Outia'. Ne nyt onneksi saa soukkina mahtumaan melkein minne vaan.

Olen tainnut kirjoittaakin joskus siitä, miten olen kerännyt pihaltamme sieltä sun täältä nousseet värililjat, sekalaisia värejä sitä ja tätä, yhteen penkinpätkään tontin luoteisreunalla. Ai että mä kadun sitä :-) Se on nimittäin todellinen sekametelisoppa inhottavan lohenpunaisine, helakan appelsiininoransseine ja tumman verenpunaisine kukkineen. Ja kun näitä värejä säestävät violetinpunaiset neilikankukat, niin sitä menoa katsellessa heikompaa hirvittää. Mutta mitenkäs minä merkkaan jokaisen maasta nousevan liljan, jotta muistan, minkävärinen mistäkin nousi? Pitääkö solmia oikeanvärinen lanka tai nauha jokaiseen varteen...? Ei kai siinä varmaan muukaan auta. Vai teenkö puutarhurin perisynnin ja siirrän jokaisen kasvin jonnekin sen kukkiessa?? Sekin on pirullista hommaa, sipulit kun ovat kaivaneet poteronsa jo aika syvälle. Poistanko vain tummanpunaiset liljat ja punavioletit neilikat??? Lisäänkö joukkoon valkoisia liljoja ja toivon, että se muuttuu rauhallisemmaksi...? Jotakin sille penkille on kuitenkin tehtävä, ei sitä kestä enää kolmatta vuotta katsella. Hui!

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätän tämäniltaisen raporttini, ja toivotan vielä Mie vaan -nimimerkin tervetulleeksi Tee-et-teehen!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

"Nyt ne taas aloitti sen hölmöläisten homman."

Eilen oli niin fantastisen lämmin päivä, että ei enää voinut mieltään malttaa: lumikasat alkoivat siirtyä takaisin keskelle pihaa. Lapioimme pontevasti talonseinustat avoimiksi - tästä tunnustus tosin pelkästään Rakkaalle Aviomiehelle, joka heilutteli lapionvartta varsin miehekkääseen rytmiin. Nyt on puolimetrinen käytävä vedelty ympäri talon ja säästetty sokkelit taas vesivaurioilta.

Eka Vekaran temmellyslumikasa hajotettiin niinikään ympäri etupihaa siinä toivossa, että aurinko ja tuuli veisivät sen mahdollisimman pian mennessään. Ja veivätkin! Tänään siitä oli jäljellä, jos nyt ei pelkkää märkää länttiä niin varsin märkä ja sohjoinen lumipannukakku kuitenkin.



Rakas Aviomies suorittaa arkeologisia kaivauksia. Hän todellakin seisoo tukevalla maalla; tuon verran meille satoi tämän talven aikana lunta.
Kas, siinähän on rusakoiden syömä omenapuu. Kuten näkyy. Kehevatsun kehevatsu.
Vielä saatiin juuri ja juuri Eka Vekaralle "lumilautailumäki" :-D Lähtöpiste on ehkä puolentoista metrin korkeudella; seison kasan päällä kuvaamassa. Ja mäki laskee pitkin pihaa levitetyn lumipannukakun päälle. Tulipa sekin lumikasan loppu hyötykäyttöön.
Kyllä se lumi kuitenkin lopulta sulaa, vaikka sitä nyt olisikin puolitoista metriä korkea kasa jossakin (esim. keittiön ikkunan kohdalla keskellä pihaa). Ikikuunaan en ole juhannuksena lunta nähnyt. En edes Rovaniemellä. Nih.

MUOKS: No WAU! 31. lukija. Eija, tervetuloa! Nythän olen ihan ihmeissäni... kolme, eikun neljä uutta lukijaa aivan lyhyessä ajassa.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

MINÄKÖ muka malttamaton?

Olen aina ajatellut, että kukaan ei ole niin hätähousu kevään tulon suhteen kuin minä. Jo siementen kylvämistä seuraavana päivänä alan kurkistella purkkeihin, josko sieltä jostakin jo jotakin näkyisi. Tällä kertaa poikkeuksellisesti en sitä tehnyt. Ajattelin kai viisastuneeni.

Kunnes tänään nostin kantta yhden, toisen, kolmannen purkin päältä. Ja mitä ihmettä!?!? Siellähän piipottaa vihreitä langanpätkiä kolmestakin rasiasta. Vasemmalla edessä on uskollinen ja luotettava höyhenheinä, oikealla edessä ne "telkkarimastot" ja keskellä oikealla hirssiä (kylväytyneenä näköjään kylki kylkeen).
TUOSSA sitä varsinaisia hätähousuja on! Kylvin siemenet maanantaina.

Eilen ja tänään ripottelin lisää pientä ja isompaa purkkeihin. Erilaisia basilikoja, lisää koristeheiniä, oreganoa, sitruunaruohoa jaaaaaa... vielä jotakin. Kerrattua pinkkikukkaista elämänlankaa ja oikein tummaa violettia lajitoveriaan. Niiden pussinkyljistä minä sitten kevättäni ihastelen siihen saakka, kunnes tulee jotakin parempaa vastaan.

Huomasin vasta kylvettyäni, että täysikuun aika meni jo ja nyt elellään laskevaa kuuta. No, toivottavasti saan todistaa vääräksi väitteen siitä, ettei alakuun aikana kylvetty idä :)

Onneksi on tullut jo jotain muutakin kuin pussinkyljet: Oma piha sekä Koti ja puutarha. Noiden kanssa on ihana hautautua sohvankulmaan haaveilemaan. Varsinkin Omassa pihassa riitti ekstrakatseltavaa, kun siinä oli Pihakutsujen tuoteluettelo mukana. Oi ja voi niitä ihania kasveja, työkaluja ja koriste-esineitä.

Koriste-esineiden ystävä en kyllä sinänsä ole, minusta kaikilla esineillä pitää keskimäärin olla joku funktio. Ainoa haaveeni oikeastaan somisterintamalla on, että löytäisin - ehkäpä tulevien puutarhamessujen tarjonnasta - jotkut oikein hömpät (kukkia, perhosia ja sydämiä maalattuna niiden pintaan tai muuten hempeänväriset) puutarhatyökalut, jotka voisin kiinnittää vaikka puuvajan oveen koristeeksi.

Puutarhamessukauden alkuun ei luojan kiitos ole enää kauan. 19 päivän päästä ovat Helsingin Oma Piha -messut, ja siitä kahden viikon päästä Tukholman messut. Väliviikonloppuna on Turussakin puutarhatapahtuma, mutta edelleen näyttää uhkaavasti siltä, että sinne en ehdi. Lauantai on nimittäin buukattu Martoille. Mutta olisihan siinä sunnuntai... ehkä minä vielä harkitsen kahden tunnin ajomatkaa Varsinaisen Suomen kauniiseen kaupunkiin. Turun messut kun kuitenkin olisivat tänä vuonna ne isommat, ja siellä vietetään vielä järjestävän seuran tasavuosijuhlaa, ja taitavat itse messutkin olla kolmannetkymmenennet, tai jotain.

Pää pilvissä ihanuuksista haaveillen ja jalat syvällä uusimaalaisessa sohjossa kahlaten intopii päättää lähetyksen tältä päivältä tähän.

Muoks: Eikä päätäkään. Täällähän on TAAS uusi lukija! Mökkipuutarhassa, tervetuloa Talikko ja taikasauvaan!!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Eiköhän tuo ole jo aika ryhtyä kylvöpuuhiin.

Ja niin minä sitten ryhdyin. Kylläkin hieman epätavallisella aloituksella: käytin kaiken varalta mikrossa kaiken kylvömullan. Sen verran usein olen menettänyt pikkutaimia jollekin mullassa kyttäävälle sienitaudille, että nyt yritän taistella kaikin keinoin sitä vastaan.

Kevätherkkuja à la minä:

Milium effusum 'Aureum' eli kultatesma
Pennisetum sp. (purppura- tms. koristehirssi)
Panicum elegans 'Frosted Explosion' (hirssi)
Stipa tenuissima 'Ponytails'  (höyhenheinä)
Chloris barbata 'Telly masts'
Aquilegia aurea variegata (kirjavalehtinen akileija, kukan väristä ei tietoa)

Tuolla Chlorisilla ei ole edes suomenkielistä nimeä, mutta ulkonäkö oli niin vinkeä, että haluan kokeilla, kasvaisiko ulkomaanelävä Suomen kesässä.
Nämä onneksi "kasvavat", tai ainakin kukkivat, jo talvessa. Herra Mies ilahdutti lauantaina näin värikkäästi!


Liekö ollut syynä sää vai tulppaanit, mutta eilen intouduimme jo tosissamme kevätpuuhiin. Piha on taas ollut kuin luistinrata loivasti talosta poispäin viettävänä, sulamisvesien kiillottamana. Otimme omat ja naapurin petkeleet käyttöön ja hakkasimme koko asfaltin jäättömäksi. Meillä käyneet tietävät, ettei urakka ole ihan pienimmästä päästä edes kokonsa puolesta, saati sitten jään paksuuden vuoksi. Vaan nytpä on piha puhdas!

Tänä aamuna ihmettelin, miksi kämmen on etusormen tyvestä kipeä... No haloo!! On sitä ihminen pöljä.

Terveisiä trooppisista maisemista

Ehei... en todellakaan ole käynyt etelässä. En ainakaan niin etelässä kuin kurillani valitsemani otsikko saattaisi antaa ymmärtää :-D

Etelässä sentään kuitenkin: Helsingissä. Kävimme lauantaina ensivisiitillä (!) Linnanmäellä sijaitsevassa SeaLifessa.

Nyt kävi sitten niin, että äiti oli enemmän haltioissaan kuin lapsi. Eka Vekara kyllä katseli aikansa kiinnostuneena, mutta väsähti sitten jossakin vaiheessa ja lähes puolijuoksua veteli loppumatkan. Minä olisin pysähdellyt - ja pysähtelinkin - velimiehen kanssa joka tankin ääreen ihmettelemään ja etsimään ja katselemaan vielä kaksi sekuntia pidempään kaikkea nähtävää. Olipa hieno paikka!

Trooppisissa akvaarioissa värivalikoima oli aivan fantastinen. Oli siniviolettia keltaisella pyrstöllä ja evillä...
...hempeän vaaleanpuna-keltainen -yhdistelmää (yllä takana Marimekon uutta tyyliä: raita-pallo -kuosia)
 Tässä Microsoftin taustakuvakala :-D (huomaattehan, että meikäläisellä ovat nämä lajimääritykset kohdallaan)
...ja tässä sen sitruunankeltainen serkkulikka.
Nemo löytyi!!
Dalmatialaiskala...
 Hirmu ujo merihevoinen
Ja rapu tai joku sen sukuinen, jolla oli räväkänpunaiset jalat ja huikean pitkillä keltaisilla tuijotusputkilla varustetut vihreät silmät (?).
Tässä taas toisen raputyypin musta-siniset sääret. Kokoa rapuisen kodilla on ehkä sellaiset kolmisen senttiä.
Näistä silmäripsistä (kulmakarvoista???) joka nainen on kateellinen!
 Tätä Eka Vekara sanoi rillikalaksi.
 Ja tässä vetten kanarialintu. Kala.
SeaLifen uusinta uutta olivat meduusat. Ne olivat tankeissa, joiden pohjaan oli asennettu vaihtuvat värivalot. Ne näyttivät aivan lumoavilta hämmiessään hiljaa edestakaisin, värit vaihtuen sinisistä...
...vihreään, punaiseen, purppuraan, oranssiin ja keltaiseen. Hypnoottisia...

Kyllä akvaariot ovat hienoja. Niistä voisi ihan hyvin joku puutarhaharrastelija saada itselleen väriterapiaa talven ajaksi. Merivuokot, merisiilit, korallit, meritähdet... niissä oli yhtä lailla väriä ja kauneutta kuin muissakin puutarhan somistajissa. Nämä vain olivat meriveden ympäröimiä.

Hieno elämys!


Muoks, muoks: Tervetuloa lukijaksi, Teija!