Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



tiistai 26. lokakuuta 2010

Ei pidä väheksyä kuolleen kalan tunteita.

Tein viikonloppuna thai-tyyppistä kalakeittoa. Siitä tuli maukasta kuin mikä, vaikka se ei thaimaalaisittain ollut kovinkaan voimakkaan makuista. Namia silti! Koska sitä jäi, ja koska Eka Vekara halusi kalawokkia, päätin hakea kaupasta hieman lisää kalaa ja tehdä wokin pohjan siitä keitosta.

Oli vähän noloa ostaa yksi pieni kuhafile (vaikka kauppias lienee kuitenkin ollut tyytyväinen: 100 g maksoi yli kolme euroa!), mutta se oli kalatiskiltä ainoa, mitä ruokaan tarvitsin. Pakastealtaasta wokkikasviksia, ja ei kun menoksi.

Illalla oli sitten helppoa tehdä "puolivalmiista" valmiimpaa. Eka Vekaran toive wokista sisälsi alunperin idean siitä, että hän myös osallistuisi ruuan valmistukseen, mutta kun h-hetki koitti, hän viipottikin jo ihan muualla... apukokkini on innokas, mutta hieman tuulellakäyvä. Ilman "oikeaa kättäni" lisäsin pannuun kasvikset ja kaadoin keiton mukaan. Otin kalapaketin jääkaapista ja taivastelin siinä vielä ääneen Herra Miehelle kalan pienuutta ja hintaa. Ei olisi pitänyt. File suuttui niin - muuta selitystä en tapahtuneelle keksi, sen verran nopeasti kaikki kävi - että potkaisi siinä työtasolla joko veistä tai kättäni. Ote veitsestä joka tapauksessa herpaantui ja terä viilsi kunnon haavan oikean käteni etusormeen (olen vasenkätinen, en fakiiri).

Säikäytin molemmat miehet karmealla karjaisullani, painelin saman tien kodinhoitohuoneeseen valuttamaan kylmää vettä käden päälle ja etsimään vapaalla kädellä desinfiointiainetta ja haavantuketta. Herra Mies tuli onneksi perässä, yksikätisenä kaiken tekeminen ei ollutkaan ihan helppoa. Haava oli aika syvä ja se vuoti aika reippaasti (anteeksi, Kolmonen: tiedän, ettei tämä kuvaus juuri sinua elähdytä), joten isoa laastaria tarvittiin. Onneksi Mies on imenyt sairaanhoito-osaamista äidinmaidossa, häneltä desinfiointi ja laastarointi käytti näppärästi. Ja Eka Vekarakin sai autenttisen lääkärileikkikokemuksen avatessaan laastarin suojapaperia.

Vaan eipä se ollut vielä siinä. Palasin takaisin ruuanlaittopuuhiin, ja siinä samalla tuijottelin laastarin muuttumista vinkeän väriseksi. Aikani seurattuani asiaa totesin, että sormeen täytyy laittaa paksumpi tuppo ja minun pitää lähteä näyttämään sitä saman tien terveyskeskukseen. Onneksi siellä ei ollut jonoa, vaan pääsin aika nopeasti makaamaan (todellakin!!) tutkimushuoneen vuoteelle. Piti mennä kuulemma siksi pitkälleen, että jos vaikka alkaa pyörryttää...

Tikkejä ei tarvittu, vaikka sitäkin vaihtoehtoa pohdittiin. Liimaa vain, teippiä päälle ja näyttävä sideharso kääreeksi.

Kuhafileen kosto

Ja kas tässä sen keiton resepti, josta "se ajatus sitten lähti":

Thai-kalakeitto

2 tölkillistä kookosmaitoa (400 g)
2 dl kuivaa valkoviiniä
250 g kalafileetä (esim.kuhaa tai ahventa; varokaa kiukkuisia kaloja!)
2-3 salottisipulia
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
pieni vihreä chili
ruohosipulia
tilkka ruokaöljyä
11/2-2 rkl thai-kalakastiketta
2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
katkarapuja

Koristeeksi: ruohosipulia

Silppua sipuli ja raasta inkivääri. Poista chilstä siemenet ja leikkaa palko pieniksi viipaleiksi. Kuullota sipulit öljytilkassa ja lisää mukaan inkivääriraaste, chili ja ruohosipuli. Lisää vähitellen joukkoon kookosmaito ja valkoviini, ja keitä hiljaisella tulella n. 15 minuuttia. Mausta kalakastikkeella, sitruunamehulla ja tarvittaessa suolalla.

Paloittele keiton muhiessa kalafileet (kts. jälleen neuvo yllä!) ja lisää ne kattilaan. Keitä pari minuuttia, kunnnes kala on kypsää. Lisää viimeiseksi katkaravut (älä keitä enää, etteivät ravut sitkisty). Koristele ruohosipulisilpulla.

(Ohje: Glorian uusi ruokakirja, 1999)

Ohjeen maustemääriä kannattaa noudattaa erityisesti silloin, kun käyttää miedonmakuista kalaa, kuten juuri tuo kuha. Samasta syystä salottisipuleita ei kannata korvata tavallisilla keltasipuleilla, mutta ehkä jokin muu mieto sipuli sopisi.

Ei kommentteja: