Amatööri puutarhaharrastelija, aktiivinen marttailija ja ammattimainen taivaanrannanmaalari kirjoittaa puutarhasta ja muista itselleen rakkaista aiheista.



sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Onko kukaan nähnyt mun mopoa?

Se karkasi joku aika sitten, kun selasin - taas - kukkasipulikuvastoja. Piti pyytää Herra Miestä asettamaan budjetti hankinnoille, jotta saisin sen mopon pysymään aisoissa, mutta halavatun peli ehti karata käsistä ennen kuin Mies ehti sanoa euroakaan.

Onneksi se karkasi vain haaveissa. Todellinen minä sai kuin saikin tikistetyksi ostoksensa budjettiin. Hurraa! Ja tein vielä sikälikin viisaasti, että oikein kovasti vundeerasin istutusten paikkoja, notta en laittaisi mitään mihinkään, minkä huomenna (=keväällä) kaivan taas mullinmallin.

Pyöräkatoksen sivulle tulee siis valkoista ja punaviolettia (aiempia hankintoja). Aidanvieruspenkkiin tilasin orkideanarsisseja ja valkoisia, vaaleanpunaisia / pinkkejä ja purppuranvärisiä tulppaaneja. Yritin kovasti tuijottaa keltaisia, oransseja ja punaisia kevääntuojia, mutta ei ne vaan minun pihaani tule, ei sitten mitenkään. Ihaniahan ne olisivat, juu, mutta kun talo on niin keltainen , niin keltainen, että, kaikki lämpimät värisävyt hannaavat pahasti vastaan.

Onhan mulla toki yksi keltainen ja oranssi penkkikin, mutta se on tuolla kaukana nurkassa, jossa se pysyy aisoissa. Eikä siellä mitään perinteistä keltaista edes ole. Kultatyräkki on sapenkeltainen, kallionauhus Desdemona... mitenkähän sen oranssinsävyä voisi kuvata... apua, taiteilijaserkku, apua! Määritä väri! Sitten siellä on vaaleankeltaisena toivottavasti ensi kesänä kukkivaa tunturiunikkoa, aprikoosinvärinen japaninruusukvitteni, vanhaan roosaan tai malvaan vähän taittuva heuchera 'Pinot noir', samaa värimaailmaa oleva sara 'Toffee twist', sekä kylläkin vielä toistaiseksi väriltään täysi ylläri, 'Pizzicato'-unikot (kyllä, ne todellakin lähtivät kasvuun, kun pääsivät maahan!). Ei siis mitään perinteistä lämmintä keltaista, ei appelsiinin oranssia. Miltä näyttänee ensi vuonna, mennessä näkkee.

Ei sinne ainakaan keltaisia tulppaaneja - tai narsisseja - tule. Ainoat keltaiset, narsissit, ovat portinpielen penkissä. Ne ovat talon perintökasveja, jotka siirsin sini-valko-vihreä-violetti (pitänee alkaa kutsua sitä s3v-penkiksi) penkistä pois. Kukkivat jo viime kesänä jonkin verran, mutta eivät aivan niin hienosti, kuin vanhalla paikallaan. Ehkä jo ensi kesänä? Samassa kasassa niiden kanssa on pääsiäisistutuksista maahan tuikattuja helmililjoja sekä perunanarsisseja (miksi lie niillä niin epämääräisen epämiellyttävä kutsumanimi? Todellisuutta vastaava tasetti olisi paljon somempi, ja loisi mielleyhtymän johonkin kauniiseen, kuten ne kerrattuina ja hemaisevasti tuoksuvina oikeasti ovatkin).

Ai kamalaa, kohta minulta OIKEASTI loppuu tekeminen tuolla ulkona. Vieläköhän tuota uskaltaisi harventaa omenapuita? Isoa jasmikettakin aioin ensin leikata, mutta päätin antaa sen suhteen periksi: siitä ei tule puumaista pensasta, vaikka kuinka harventaisin. Se on tänä kesänä kasvattanut harvennettujen oksiensa peitoksi sellaiset säärikarvat, ettei ole nähty konsaan. Ei siis ole mikään pihajasmike, vaan lienee ennemminkin loistojasmike, 'Tähtisilmä' olletikin. Roikkukoon sitten, vaikka en siitä ihan hirveästi tykkääkään sellaisena. Kesäkuun kukinta kompensoi harmitusta kyllä hieman: silloin voisin muuttaa vaikka pensaaseen asumaan. Valkoinen kukkavaahto ja huumaavan ihana tuoksu tekevät yksinkertaisesti onnelliseksi.

Olkoon ja kasvakoon jasmike. Heilutan saksia, sahaa ja sekatöörejä sitten muualla. Nyt kuitenkin lähden näkemään unia tulppaanilaaksoista...

Ei kommentteja: